Ajatuksia hevosen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista

Ratsastus, etenkin kun omistat oman hevosen, on hyvin resursseja nielevä laji. Se nielee rahaa ja aikaa, usein sen kaiken. Siksi olisi myös mukava, jos sille rahalle ja ajalle saisi jotain vastinetta, eli hevosen jolla voi ratsastaa. Monesti ollaan todettu, että hevosenomistaminen ja ratsastus ovat helposti kaksi ihan eri harrastusta! Mutta, vaikka hevoset tuntuvat välillä olevan mestareita onnettomuuksiin joutumisessa, on kuitenkin joitain asioita, joilla voimme ainakin teoreettisesti vaikuttaa hevosen säilymiseen sekä turvallisena että ratsastuskuntoisena ja mahdollisimman kokonaisvaltaisesti hyvinvoivana.

Seuraavassa tekstissä on käsitelty omina osioinaan tärkeitä osa-alueita, joilla on suora vaikutus hevosen hyvinvoivaan arkeen!
Lauma - Miksi kaverin kanssa, ja vielä useamman, ja millaisessa tarhassa?
Ruoka - Hevosella on luonnostaan suuri pureskelun tarve. Suuren osan vuorokautta!
Liikunta - Liikunta tukemaan hyvinvointia, fyysisesti sekä psyykkisesti!
Kehonhuolto - Toimiva, pehmeä ja joustava keho on hevoselle jokapäiväinen ilo

Tallinpitäjänä palvelu ja tilat jotka voin tarjota, ovat tietysti tietynlainen perusta hevosenpidolle. Hevosten aivokemialliseen hyvinvointiin liittyy tiiviisti lajitovereiden seura. Se on hevosen tarvehierarkiassa korkealla - jonka takia meillä ollaan siihen haluttu panostaa!
Toimivan lauman muodostaa moni asia, tästä pääset lukemaan erillisen kirjoituksen lauman pysyvyydestä ja muita asioita löydät alta.

Miksi lauma, eikä vaan tarhaus kaverin kanssa? Isomman lauman edut tulevat esiin mm. hevosten ystävyyssuhteita seuratessa. Hevoset, kuten ihmisetkin, ovat omia persooniaan. Tutkitustikin. Käytännössä hevoslaumoja seuratessa näkeekin, miten osa hevosista solmii helpommin ystävyyssuhteita, osa näyttää siltä etteivät ollenkaan – kunnes yhtenä vuonna laumaan tuleekin juuri se sille sopiva kaveri! Näinkin on käynyt, että meillä jo yhdeksän vuotta kaikenlaisissa laumoissa hyvin toimeentuleva, ehkä hieman koflikteja välttelevä, ruuna löysi yhtäkkiä vanhoilla päivillään kaverin tallin uudemmista asukkaista. Yhtäkkiä, vuosien jälkeen, tämänkin ruunan päivittäiseen käytökseen tuli mukaan kaverin kanssa rapsuttelua, turpaleikkejä, pystyynhyppimisiä... Kun se sopiva kaveri vihdoin löytyi! Kun heitetään vain pari hevosta yhteen, ei ole mitään takeita siitä tuleeko niistä millään tavalla kaverit. Vai vaan kaksi hevosta jotka sietävät toisiaan samassa tarhassa. Isomman lauman etuihin kuuluu myös helppous siinä, jos yhtäkkiä pari- kolme laumanjäsentä lähteekin yhteismaastoon. Kahdeksan hevosen laumassa ei niin yhtäkkiä jääkään yksin tarhailemaan, kuin esim neljän hevosen porukassa.

Jotta laumassa tarhaus saadaan onnistumaan mahdollisimman hyvin, on laumalla oltava tilaa. Tätä on myös tutkittu, tilan lisääminen madaltaa heti loukkaantumisriskiä laumassa.

Laumahierarkiaan kuuluu se, että laumassa korkeammalla oleva saa komentaa alempana olevaa siirtymään. Syystä tai toisesta. Pieni tarha, jossa hevoset eivät pääse riittävän pitkälle väistämään toisiaan, ei ole turvallinen lauman alimmille yksilöille. Se, mikä on riittävän pitkälle, ei ole ihmisen päättämä metrimäärä, vaan hevosten välinen – ja riippuu usein myös väistäjän asenteesta väistettäessä. Myös tarhan muoto vaikuttaa, ja hevoset oppivat suht nopeasti käyttämään tarhan muotoja ja rakenteita hyväkseen eri tavoin – milloin tuulen/auringonsuojana, milloin hieman piiloutumaan reippaammilta laukkasessioilta, jos ei juuri nyt innosta juoksennella!
Tasainen laumaelämä mahdollistaa myös tarvittavan levon ja palautumisen toteutumisen. Lisäksi isommassa laumassa riittää vaihtuvia jäseniä olemaan vuorotellen mörönvahtina, jolloin kaikki saavat lepovuoron.

Tarhan pohja vaikuttaa myös hevosten turvallisuuteen. Niin mukava, kuin hevoslaumat olisi pitää isoilla laitumilla ja luonnonpohjilla kesät talvet, nauttimassa meilläkin 17 hehtaarin alasta, ei Etelä-Suomen talviin ole luottamista niin, että syksyn märillä keleillä ja talven vaihtelevilla lumitilanteilla päästäisiin pitämään hevosia luotettavilla alustoilla. Meillä on hevosille rakennettua pohjaa noin 9000 m2. Hevoset tarhaavat meillä hiekkapohjaisissa tarhoissa, joiden puhtaudesta pidetään huolta, osaksi hygieniasyistä mutta ihan yhtä suurena syynä siihen on pohjien kunnossapito hevosten turvallisuutta ja yleistä liikkumismotivaatiota ajatellen. Liejuuntuva mutatarha on sekä liukas, että jäätyy ikäväksi kynnöspelloksi ennen mahdollisia lumisateita. Lisäksi mutapohja aiheuttaa erilaisia iho-ongelmia, sekä imaisee tehokkaasti kenkiä irti hevosilta.
Lauman keskinäistä elämää määrittää suureksi osaksi myös seuraava asia, sekä käyttäytymistarpeiden täyttäjänä tärkeä että ajallisesti tärkein osa hevosen arkea, ruoka.

Jatkuvalla heinäruokinnalla on paljon etuja – vaikkakin hevoset vaativat silloin säännöllistä ja riittävää liikuntaa arkeensa. Luonnollinen ruokailurytmi etenkin pihatossa mahdollistaa hevosten itsenäisen koko vuorokauden pyörivän rytmin! Koko ruunaporukka syö, leikkii, lepää. Yötä päivää.

Nykyisin on jo hyvin tunnettua tiheiden ruokintavälien (ja tarhassa jatkuvasti tarjolla olevan veden!) positiivinen vaikutus hevosten vatsahaavaongelmiin. Sen lisäksi myös hiekansyönnin on todettu vähenevän monen yksilön kohdalla verrattuna ajoitettuun ruokintaan. Osa hevosista on kuitenkin innokkaita putsailemaan aitojen alusia syksyisin ja keväisin vihreästä ruohosta, joten näissä tapauksissa hiekan kulkeutumista suolistoon voi vielä tapahtua. Heinähäkeistä syödessä melkein kaikki hevoset valitsevat kuitenkin ensisijaisesti häkin sisältä verkon sisästä syömisen, kuin maahan tippuneiden korsien hamuamisen. Hevosilla on myös luontainen tarve ruoan hankintaan, joka voi osaltaan selittää tätä valintaa, jossa näennäisesti helpompi tapa saada ruokaa, ohitetaan. Joka tapauksessa, mikä hävikissä hävitään, puhtaamman rehun syömisessä voitetaan!

Hevosella on myös massiivinen tarve pureskella. Minimitarve tälle on 50 000 puraisua päivässä, optimi noin 100 000. Ajallisesti tämä vie jopa 16 tuntia vuorokaudesta. Maailman parhaan kaverin --heinäpaalin - kanssa tarhaaminen mahdollistaa sen, että hevosten päivästä kuluu iso osa suht omaehtoisesti ajoitetun ruokailun parissa. Kuten kuuluukin. Jotta hevosten mahanympärykset eivät kasvaisi mahdottomiin mittoihin, yritetään tarjolle valita ravintoaineiltaan hieman kevyempää heinää ja ruokailua rajoitettu yhdellä slowfeeding-verkolla.
Aikaisemmin meillä on ollut kokeilussa parikin verkkoa päällekkäin, mutta siitä luovuttiin hetken päästä. Heinän repiminen verkoista aiheutti nykyistä enemmän jännityksiä kaulan lihaksistoon, pidempiä aikoja vietettynä paikoillaan paalin vieressä sekä enemmän aggressiota paalin ympäristössä. Kaksi jäätynyttä verkkoa päällekäin tarkoitti myös helposti sitä, ettei heinää meinannut tulla läpi ollenkaan.

Aiemmin meilläkin hevoset ruokittiin tasaisin väliajoin pitkin päivää, mutta siirryttyämme jatkuvaan heinäntarjontaan, on ruoka-aikoihin liittynyt aggressio vähentynyt. Tämä sekä helpottaa lauman alempien pääsyä syömään, sekä kokonaisuudessaan tekee laumaelämästä seesteisempää – ja vähentää sitä mukaa turhia vammoja.

Asiakkaan näkökulmasta jatkuva heinäruokailu auttaa myös siinä, ettei tuloa tallille tarvitse ajoittaa, sillä hevosilla on harvemmin vatsalaukku tyhjänä. Jo puolikin kiloa heinää vatsassa auttaa tekemään sinne ns. maton, joka estää vatsahappojen hölskymistä liikkeessä. Ja liikunta tosiaan onkin tarpeen, erityisesti silloin, kun sen heinäpaalin kanssa samassa tilassa hengataan pitkiä aikoja.

Ison määrän heinää syövät hevoset tarvitsevat paljon liikuntaa! Tallinpitäjänä voin vaikuttaa osaltani myös tähän puoleen ja olenkin aina itse pitänyt asiakkaana paikoista, jossa voi harrastaa monipuolisesti. Eikä monipuolinen liikunta hevosillekaan huonoa tee!

Jo ennen tontin ostamista kävin läheiset maasto-olosuhteet tarkasti läpi, ja lähialueen hiekkapohjaiset alueet vaikuttivat heti positiivisesti ostopäätökseen – vaikka hiekkakuopille ei pääsisikään, on hiekkapohjainen maasto silti optimaalista hevosille. Ja onneksi myös hiekkakuopille päästiin! Maastoilu osana hevosten arkea on siis ollut alusta asti tärkeä kriteeri tallin rakentamiselle ja sijoittumiselle - perus kentänkiertäjälle tai aktiivisemmallekin maastoilijalle on aivan ehdottoman hyvä päästä välillä hiekkaisiin kiipeilymäkiin, laukkaamaan pidempää suoraa tai kiemurtelemaan mutkaisilla ja väliin myös ketteryyttä ja vatsalihaksia harjoittavilla kivikkopoluilla.
Sen lisäksi, että se on hevosen korvienvälille loistavaa vaihtelua, se tarjoaa hevoselle mahdollisuuden tutkia uusia paikkoja. Tämä on tärkeää hevosen uteliaalle luonteelle.

Heti alkuun rakennutettiinkin jo kaksi kenttää, ajatuksena että estekentälle voi jättää rakennetut esteet pystyyn – on tylsää viettää jatkuvasti aikaa esteitä raahaten, ja kivoista tehtävistä saa helpommin koulupuolen ratsastajatkin inspiraatiota ja vaikka oman treenin ohessa vähän tehtyä puomeja tai kavaletteja! Talvikauden pelastajaksi tietysti rakentui pieni maneesi. Myöhemmin oman tontin tarjontaa on lisätty jatkuvasti – visiona on aina ollut, että jonain päivänä meillä voi "ratsastella". Kävellä edestakaisin kauniissa maisemissa, kivoja hiekoitettuja pikku teitä ristiin rastiin, ottaa väliin alkuverkaksi kevyttä laukkaa radalla, kiivetä pari mäkeä, ja siirtyä sitten vielä kentälle tai maneesiin hiomaan taitoja.
Nykyään ollaan jo pitkällä tällä tiellä ja talvisin käytössä olevat lumiset laitumet kruunaavat vaihtelunhaluisen ratsastajan päivän vaeltelut ihan tallilta poistumatta!

Sen lisäksi, että liikunta on tärkeää, meidän mielestämme liikunnan laatu hevosen kannalta ei ole ollenkaan sivuseikka. Ihmisen kanssa työskentelyn tulisi olla hevoselle stressitöntä. Reilua. Tämä tarkoittaa, että jos hevonen ei suoriudu sille annetusta tehtävästä, ollaan aina valmiita kysymään, miksi – ja toimimaan sen mukaan. Jos hevoselle aiheutuu ratsastamisesta joka päivä stressiä, ei auta vaikka muut asiat sen elämässä olisivat miten hyvin.

Moni putoaminen johtuu hevosen yllättävistä loikista, pukittamisesta, ryntäämisestä jne. Syy voi olla ihan minkä tahansa hevosen yllättävä säikähdys, mutta on myös hyvä muistaa, että nämä reagoinnit voidaan laskea hyperaktiiviseksi käytökseksi. Sen juurisyynä voi hyvinkin olla hevosen epätietoisuus siitä, mitä siltä halutaan, epäsopivat varusteet, kipu jostain muusta syystä... Hyvin opetettu, tehtävänsä ymmärtävä hevonen on usein rento hevonen, ja rento luottavainen hevonen on turvallisempi ratsu sekä omalle ratsasastajalleen, että kanssaratsukoille niin maastossa kuin kentällä tai maneesissa.

Jos hevonen ei suorita tehtäväkokonaisuutta, tai ei sillä hetkellä ymmärrä mitä siltä halutaan, on osattava astua askel taaksepäin. Tehtävät voi purkaa osiin ja varmistaa että hevonen osaa vastata oikein tehtävän yksittäisiin apuihin ja suorituu niistä helposti. Hevosta pakottamalla kovin keinoin voidaan saada se yrittämään hätäisesti vähän kaikkea, josta ratsastaja sitten poimii oikean reaktion. Kuitenkin todennäköisyys siihen, että se seuraavan kerran tekee asian mielellään, rennossa mielentilassa, stressittä, on pienempi. Miksi valita tämä reitti, kun on olemassa toinenkin? Hevonen siirtää oppimistilanteessa olleen mielentilan hyvin herkästi myös tuleviin suorituksiin.

On myös erittäin tärkeää ymmärtää, tai hankkia tarvittaessa lisätieoa siitä, millaisissa asennoissa hevosia kannattaa liikuttaa. Liikunta ja hevosen koulutus tulisi olla sellaista, joka kehittää ratsuhevosta oikein. Lihaksia syntyy oikeisiin paikkoihin ja ongelmat, esim hevosen vinous, vähitellen häviää. Hyvä valmentaja osaa opettaa sekä hevosta että ratsastajaa, ja ratsastajan on hyvä oppia itsenäisesti analysoimaan hevostaan. Tiettyjen laatukriteereiden tunnistaminen ja seuraaminen vähentää mutuun luottamista,ja helpottaa etenemistä!
Hevosten ratsastus ja koulutus olisi hyvä rakentaa niin, että se on nousujohteista, mutta ei tehty liikaa kerralla. Meille on tärkeää, että hevoset lähtevät aina mielellään töihin, myös rankemman treenin jälkeen.

Edellä käsiteltyihin asioihin liittyen olemmekin tiiviissä yhteistyössä mm. Tea Ihalaisen kanssa, joka itse on ollut jo yli 10 vuoden ajan Tuire Kaimion lähipetuksessa viikottain. Monet tallillamme käyttävätkin hevosten koulutuksessa (jota käytännössä kaikki hevosen käsittely ja arki hevosten kanssa on) positiivisen vahvistamisen menetelmiä.

Hevosen hyvinvointiin ja ratsastuksen sujuvuuteen kuuluvat tietysti varusteet, joiden sopivuus ja sovitus, myös ympärivuotisesti vaihtelevan hevosen kehon kanssa voi tuntua hankalalta. Laidunkaudet, treenikaudet, kevyemmät kaudet, sairaslomat – kaikki vaikuttavat hevosen vartaloon ja sitä kautta satulan sopivuuteen. Usein pientä muutosta on tarpeen tehdä parhaimmillaan – tai monen mielestä pahimmillaan, jopa useamman kerran vuodessa. Muutokset hevosen selässä voivat tapahtua todella nopeastikin, hurjimmillaan jopa parissa viikossa jos kyse on esimerkiksi toipilaasta, kasvavasta hevosesta tai vaikkapa vapaasti laitumeen siirtyneestä hevosesta.

Tämän vuoksi suosimmekin nykyaikaisia, itse tallilla muokattavia satuloita. Vaikka satulan toppaus ja leventäminenkin tehtaalla on mahdollista, on se usein aivan liian hidasta suhteessa hevosen selässä tapahtuviin muutoksiin. Näihin muutoksiin on mahdollista reagoida välittömästi, jos satulan leveyttä ja topauksia voi säätä itse aina tarvittaessa. Mikäli omat taidot eivät riitä satulan sopivuuden arviointiin ja säätöjen tekemiseen, kannattaa ehdottomasti käyttää kyseiseen satulamerkkiin paneutunutta ammattilaista.

Satulan sopivuudesta kertoo tietysti sekä hevonen itse, että hevosten kehonhuollon ammattilaiset. Hyvä hieroja kertoo, milloin satula on käynyt kapeaksi vaikkapa positiivisen lihaspaineen kasvun takia sään ympäristön alueella, ja milloin taas lihasta tai mahdollisesti läskiä on hävinnyt, ja lihaksistokin jo kertoo osaaville käsille, että satula on päässyt vähän heilumaan.

Isoissa tarhoissa, joissa hevoset asuvat ja leikkivät laumassa,ja jääkausiltakaan ei valitettavasti aina vältytä, ovat erilaiset liukastumiset, luiskahdukset, nykäykset ja ihan vaan välillä 12–24h treeni uudessa lumessa kahlaamisesta sellaisia ratsastuksen ulkopuolisia vaikuttajia, että säännölliselle kehonhuollolle on paikkansa. Liike on usein lääke, ja jäykkiä lihaksia voi auttaa osaltaan sopivalla liikunnalla. Tarkinkaan ratsastus ei kuitenkaan korjaa revähdyksiä.

Ammattimainen hieroja/lihaskalvokäsittelijä on myös isona apuna, kun halutaan vähän päästä jäljille, mitä siellä on voinut nyt vapaa-ajalla sattua, ja miten tästä jatketaan. Osa ontumisiakin on vain pehmytkudosvaurioita, joiden avaaminen nopeuttaa huomattavasti toipumisaikaa, ja vähentää niin saikun pituutta kuin myös omistajan stressiä hevosen olotilojen arvailusta. Kireät lihakset tai mobilisoimattomat raajat ovat myös omiaan aiheuttamaan hoitamattomana omia seurauksiaan, esim paukahtavana jänteenä myöhemmin - ja kuka tahansa varmasti mielummin hoidattaa asiat kuntoon etukäteen, kuin ottaa hoitaakseen monen kuukauden jännevamman tms. Rangan kiertymät, nivelpintojen jäykkyydet ym. kehon sisäisempien osien hoidon osaaja taas on osteopaatti. Meillä suositaankin säännöllistä hoitorinkiä näiden kahden hoitomuodon kanssa vuorovälein, jolloin hevonen tulee hoidettua kokonaisvaltaisesti ja ammattimaisesti, kukin oman erikoisalansa mukaisesti.

Myös tietysti ratsastustreenin oheen on loistavaa, kun voi saada omaa tuntumaa tukemaan palautetta myös hevosen kehoa ja sen muutoksia analysoivalta ammattilaiselta – onko treeni tuottanut tarkoituksenmukaisia tuloksia, ovatko lihakset kasvaneet oikeista paikoista ja kompensaatiolihakset vääristä paikoista pienentyneet jne?

Ratsuhevosenkin rakentaminen, kuten koko harrastus nimeltään hevosenomistaminen, on parhaimmillaan kokonaisvaltaista tiimityötä omistajan, tallinpitäjän, valmentajan ja hevosten hoitajien kesken!